keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Sisustussuunnittelija Lahtinen

Sisustussuunnittelu on sisustuskokonaisuuksien tai yksityiskohtien suunnittelua julkisiin ja/tai yksityisiin tiloihin. Sisustamisella saadaan tiloihin uutta ilmettä. Tämä oli viimeinen tehtävä kurssin aikana ja se oli kaksiuloitteinen, josta en oikein riemastunut.

Tehtävänä oli "tuunata" tila, joka löytyisi yläasteen rakennuksen sisältä. Tehtävä oli kaksivaiheinen:

Vaihe 1.

Piti siis ensin valita tila yläasteen rakennuksesta, joka minun mielestäni vaatisi uudistusta. Näkymä piti piirtää paperille eikä perspektiiveillä ollut niinkään väliä.

Vaihe 2.

Tilan valitsemisen ja piirtämisen jälkeen piti suunnitella parannusehdotukset tilaan. Nyt sai leikkiä sisustussuunnittelijaa ja sisustaa tila oman mielensä mukaan. Tässä se nyt on:



Toteutus tehtiin parhaaksi näkemällään tavalla ja itse maalasin sen vesiväreillä. Piirtäminen onnistui ihan hyvin ja myöskin maalaaminen, mutta yksityiskohdat eivät olleet helppoja maalata vesiväreillä. Omasta mielestäni tämä ei ollut niin onnistunut mitä muut työt. Ainakin sain sen valmiiksi loppujen lopuksi.

WAU!

Jatketaan tätä arkkitehtuuria, mutta vähän erilaisessa ulottuvuudessa. Nyt kyseessä oli Wau-arkkitehtuuria. En edes ole varma, onko sen nimi oikeasti "wau" vai keksikö opettaja sen itse päästä? :D Mutta pitemmittä puheitta itse asiaan.

Wau-arkkitehtuuri on sellaista rakennusarkkitehtuuria, jossa tarkoituksena olisi saada katsojaan sellainen "wau"-reaktio. Wau-arkkitehtuuri on postmodernia arkkitehtuuria.

Tehtävänanto oli tehdä savesta pussauskoppi, WOW-rakennus. Aluksi tehtiin suunnitelmat paperille eikä niiden tarvinnut olla kovin tarkkoja vaan enemmänki sellaisia hutaistuja suunnitelmia. Vinkkinä annettiin, että kannattaa näyttää joko levytekniikkaa tai koverrustekniikkaa. Itse taisin käyttää tässä työssä jälkimmäistä.











Tässä on pussauskoppini. Aluksi muotoilin sen vain, mutta huomasin, että se näytti aika "alastomalta". Lisäsin siihen siis viivoja, jotta se ei olisi niin tylsä. Ja tietenkin, sydämen. Pussauskoppihan ei voi olla pussauskoppi ilman, että jossain on sydämiä. Tähänkin työhön olen tyytyväinen, tulihan siitä suunnitelmien mukainen.

Nyt leikitään Alvar Aaltoa!

Arkkitehtuuria oli seuraavassa työssä luvassa. Mieleeni jäi arkkitehtuurista erityisesti kaikki oudonmuotoiset talot, joita näytettiin tykiltä. Eniten mietin sitä, että miten ne on tasapainoitettuja? Kai ne sitten on asumiskelpoisia taloja ja rakennuksia.

Arkkitehtuurista käytiin kaksi eri suuntausta: postmoderni ja orgaaninen arkkitehtuuri. Postmoderni arkkitehtuuri on sellaista tyyliä, missä sekoitetaan eri aikakausilta olevia tyylejä ja on hieman huvittavaa välillä. Orgaanisesta arkkitehtuurista sen verran voin kertoa, että rakennuksissa käytettiin eläviä muotoja. Antonio Gaudi mainittiin sellaisena arkkitehtinä, jonka nimi on hyvä tietää Alvar Aallon rinnalla.

Tehtävänä oli rakentaa moderni piilopirtti liikemiehelle/naiselle. Työ toteutettiin erivahvuisilla papereilla ja kalvolla. Omassani on hieman postmodernia arkkitehtuuria, kuten tehtävänannossa vaadittiinkin. Siinä on erilaisia muotoja ja laskusilta vanhoilta ajoilta! Tässäpä on kuvat siitä:

Tämä on talon etuosa
Tässä on talon takaosa laskusillan kanssa










Työ oli kiva tehdä ja siinä sai käyttää luovia taitoja, jos sellaisia omisti. Tähänkin olen tyytyväinen, sillä sain keksittyä talolle muodot ja suuren, hienon ikkunan ja laskusillan.

Hieno, rakas valtaistuimeni

Toisen työn ja sen selosteen aika! Nyt, kun pussit on jääneet keskeneräisiksi joillakin mukaanlukien minulla, aloitetaan toinen, erilainen työ. Kyseessä oli esine-suunnittelua ja muotoilua. Ensimmäinen työ, jossa ei tarvittu perus kaksiuloitteiseen taiteeseen kuuluvia maaleja ja sen sellaista vaan tässä ihan käsin sai tehdä erilaisia materiaaleja hyväksikäyttäen.

Muotoilusta sen verran, että sen lajeja on ja tulee olemaan vielä varmaan lisää erilaisia tyylisuuntia. Kummallisin mielestäni oli "Kitch", jossa halvan tuotteen on tarkoitus saada näyttämään kalliilta.

Tehtävänä oli tehdä itselleen valtaistuin. Itsehän ajattelin heti lapsimaisesti ja suunnittelin tekeväni vessanpöntön, mutta päädyin tekemään erilaisen. Vessanpöntön sijasta tein vessapaperituolin, jonka sitten värjäsin ruskealla vesivärillä. Ruskea edustaa kenties-tiedät-mitä, hehheh. Uljas valtaistuimeni näyttää tältä:













Työn tein siis jäykästä rautalangasta vääntäen ja kääntäen sitä. Ei ollut mitään vaikeuksia sen kanssa. Liimasin ne yhteen mikälisikäli tarve vaati, niin kuumaliimalla, jolla liimasin myös paperit tuoliin. Paperit olivat tavallista valkoista kangasta, joista sitten leikkelin pienehköjä suikaleita. Tähän työhön olen tyytyväinen, sillä siitä tuli juuri sellainen, kun halusinkin.

Visuaalinen suunnittelu ja sen kirjaimet

Typografia ja graafinen suunnittelu olivat aiheina kuviksen ensimmäisessä työssä. Graafinen eli visuaalinen suunnittelu on erilaisten tuotteiden ulkoasun suunnittelua ja se auttaa näkijöitä tulkitsemaan niiden viestejä. Visuaalista suunnittelua on monessa paikassa esim. mainoksissa. Keskeisintä on värit ja se, miltä tuotteen ulkoasu näyttää kaukaakin katsottuna. Typografia on kaikkea tekstiin liittyvää asiaa, kuten tekstin fontti, koko, väri, asettelu ja muoto. Jotta typografia olisi onnistunutta, on siinä oltava tietty selkeys ja ymmärrettävyys.

Tehtävänä oli suunnitella paperikassille uusi ilme luomalla siihen uusi logo uudelle liikkeelle ja lisätä siihen hieman tekstiä. Toteutus oli vapaa, mutta itse tein sen akryyliväreillä. Kai. En ole varma. Mutta tällainen siitä sitten tuli, vaikka aluksi olin suunnitellut erilaista:

Kuva etuosasta
Kuva takaosasta
Eli omassani ei oikein toteutunut tämä tehtävänanto logo ja teksti. Kaiken lisäksi logo olisi pitänyt keksiä itse uudelle liikkeelle. Ei minulla ole mitään sellaista mielikuvitusta koskaan ollukkaan! :o Olen tyytyväinen tuohon peukkuun! :) Ihan hyvä siitä sitten lopulta tuli.